Avainsana: uusi alku

2022

Julkaistu tekijä Tiina

2021 ohi. Lusittu. Finito. Peräpeilissä. Kaputt. Förbi.  LUOJAN KIITOS. Ei hetkeäkään liian aikaisin.

Koska tänään eletään uuden vuoden ensimmäistä viikkoa, siis sitä perinteistä Uutta Alkua (minä sen sijaan en todellakaan ole uusi. Sama kyyninen kurppa kuin reilu viikko sitten), on aika listata tavoitteita ja toiveita vuodelle 2022. En tee perinteisiä uuden vuoden lupauksia, vaan olen omaksunut asenteen, että teen joka päivä parhaani ja se riittää. Mutta tavoitteita ja toiveita voi kyllä listata, kunhan pitää huolen, ettei elämä mene suorittamisen puolelle.

Koska ylitin kirkkaasti, suorastaan murskasin, viime vuodelle asettamani 52 kirjan lukutavoitteen (lopullinen lukema 58 luettua kirjaa), nostan tavoitteen kunnianhimoisesti 75 luettuun kirjaan vuonna 2022. Vuonna 2020 opettelin kuuntelemaan äänikirjoja, ja viime syksynä olen alkanut lukea E-kirjoja, joten lukurintamalla on käytössä kaikki aseet, lukupaikkoja on rajattomasti, kun vain on puhelin matkassa. Mikään ei silti voita perinteistä kovakantista printtikirjaa.

Helmet-lukuhaaste 2022 julkistettiin keskiviikkona 29.12. ja minä päätin lähteä selättämään sitä. Olen kyllä tiennyt Helmet-lukuhaasteesta jo siitä lähtien kun se lanseerattiin, mutta en ole koskaan aiemmin tarttunut siihen. Hiukan kyllä pelottaa, että haasteen myötä lukemisesta tulee suorittamista, mikä olisi ikävää, mutta joskus on otettava riskejä. Ja ainahan haasteen voi jättää kesken, jos homma meinaa karata suorittamisen puolelle.
Ja samaan syssyyn ajattelin myös suorittaa Helmet-elokuvahaasteen. Kun kerran aletaan, niin hypätään suoraan syvään päähän. 50 elokuvaa vuodessa, pitäisi olla helppo nakki. Kuuluisia viimeisiä sanoja.

Olen ajatellut, että vuosi 2022 voisi olla vuosi, jolloin käyn oopperassa. Edellisestä kerrasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 15 vuotta, joten on ihan korkea aika mennä uudelleen. Olen jo tovin tutkaillut lippuja Ilmajoen musiikkijuhlille Hiljaiset perivät maan -oopperaan, vielä pitäisi löytää halukas toveri lähtemään mukaan. Kuka sitä nyt yksin oopperaan. Jos ei löydy vapaaehtoisia, pakotan Äipän mukaan. Mitä muutakaan eläkeläinen tekisi kesäpäivänä?

Aion jatkaa uusien asioiden opettelua myös vuonna 2022, toivottavasti paremmalla menestyksellä kuin viime vuonna. En vieläkään osaa neuloa sukkia pyöröpuikoilla tai neuloa kirjoneuletta, enkä koristella ällistyttävän upeita pikkuleipiä. En myöskään osaa ranskaa, käyttää photoshopia tai editoida videoita. Paras aika aloittaa olisi ollut eilen, ja toiseksi paras on nyt.

Osallistuin vuosi sitten kansalaisopiston parin viikonlopun mittaiselle piirustuskurssille ja tykästyin piirtämiseen kyllä! Siis minä, joka en peruskoulussa saanut yhtäkään, en yhtä ainutta, kuvaamataidon työtä valmiiksi. Lukion pakollisella kuvaamataidon kurssilla piti tehdä syksyn aikana yhdeksän työtä, tämän kuultuaan äitini nauroi ja totesi, ettei tule tapahtumaan. Ihan puhtaalla kiukulla sain ne yhdeksän työtä valmiiksi. Ajoissa. En muistele tapahtumaa pahalla, vaan lähinnä pidän tuota hauskana muistona.
Mutta siis. Se piirtäminen. Ja itse asiassa kaikenlainen kuvataiteilu. Tuo piirustuskurssi sytytti jonkinlaisen palon töhertelyyn ja tässä kohtaa uskon täysin porttiteoriaan. Että piirtäminen on vain ”gateway drug” muihin taidemuotoihin. Katselen jo haaveillen esimerkiksi akryylimaaleja. Aion siis tänä vuonna piirtää ja kuvataiteilla enemmän ja rohkeammin.

Muutto olisi toivottavasti jälleen edessä, nykyistä asuntoa kyttäsin yli vuoden, seuraava löytyy toivottavasti nopeammin. Mitä pikemmin sen parempi. Vaikka muuttaminen ei mitään herkkua olekaan, se on tehtävä mikä on tehtävä.

Olen ajatellut, että tänä vuonna ottaisin takaisin käyttöön aiemmin minulle mieluisia tapoja ja rutiineja. Kuten esimerkiksi eväiden tekemisen töihin sen sijaan, että nappaisin työmatkalla kaupasta Kokkikartanon vihreän muovirasian tai kävisin työpaikan henkilöstöravintolassa syömässä. Työpaikan ravintolan ruoka on kyllä hyvää, ja seura erinomaista, mutta hintojen nousu vuodenvaihteessa nosti hinnat jonkin henkisen kynnyksen yli, joten olen ajatellut, että kävisin siellä jatkossa vain kun siellä on joko erityisen hyvää ruokaa tai ruokaa, jota en viitsi(tai osaa) itse tehdä.
Lisäksi olen päättänyt, että alan taas lakata kynsiäni. Vielä ennen pandemiaa kynteni olivat lakatut 98% ajasta, lakkasin kynnet parin-kolmen päivän välein, vaihdoin lakat heti, kun kärjissä näkyi vähänkään kulumaa. Pandemian alettua olin niin syvällä työuupumuksen syövereissä, ettei kynsien lakkaaminen vain kotona makaamista varten huvittanut, ja niin tapa vain jäi. Lakkasin kynnet vihdoin uudeksi vuodeksi ja olo oli heti erilainen, skarpimpi. Kuin olisi löytänyt jotain, joka oli ollut pitkään kadoksissa.

Aion tänä vuonna jatkaa hyväksi havaitsemallani tiellä ja jatkaa askelien ottamista kohti unelmieni saavuttamista. Tein viime vuonna paljon ajatustyötä siitä, millaista elämää haluan elää ja mitä osia kuuluu minulle mielekkääseen elämään. Nyt olisi aika edistää niitä asioita ihan konkreettisesti elämässä ja arjessa, mikä on, myönnettäköön, hiukan pelottavaa. Kuten sanotaan, tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas. Okei, vahvat sanavalinnat, mutta pointti pätee. Vaikka nykytilanne olisi epätyydyttävä, on se kuitenkin turvallisempi kuin jokin uusi ja tuntematon. Mutta Matildaa lainatakseni: ”Mutta vain minä itse voin tarinaa muuttaa, kukaan muu kuin minä ei voi suuntaa vaihtaa, joskus on pakko olla pikkuisen tuhma”.

2021

Julkaistu tekijä Tiina

Hetken mietin, kannattaako edes listata mitään toiveita ja tavoitteita uudelle vuodelle edellisen ollessa yhtä pyörremyrskyä pyörremyrskyn jälkeen. 2020 todisti, että mitä tahansa voi todella tapahtua. Eikä vuosi 2021 alkanut hyvissä merkeissä yhden parhaista ystävistäni kuollessa liikenneonnettomuudessa heti vuoden alkajaisiksi.

Mikään vuosi sitten miettimistäni asioista ei tainnut toteutua. Lähimmäksi taisin päästä lukutavoitettani, kun viime vuoden aikana luin tai kuuntelin 46 kirjaa.
Päätin kuitenkin rohkaista mieleni ja kirjata toiveita ja tavoitteita myös vuodelle 2021, koska yrittänyttä ei laiteta (Niin, laiteta minne? Sanonta, jota en ymmärrä).

Edelleen pidän tavoitteenani lukea tai kuunnella 52 kirjaa vuoden aikana. Viime vuonna jäin hiukan tuosta tavoitteesta, joten pidän 52 kirjaa hyvinkin realistisena tavoitteena. Tarkoitukseni on valmistua keväällä, joten loppuvuonna on sitten aikaa lukea kaikki ne kirjat, joita en ole voinut lukea opiskelujen aikana. Minulla on ollut henkinen lukko vapaa-ajalla lukemisessa, en ole pystynyt lukemaan, koska koko ajan on ollut tunne, että pitäisi lukea kouluun ja opiskeluun liittyviä kirjoja kaunokirjallisuuden sijaan. Jospa opintojen loppuunsaattaminen aukaisisi tuon lukon.

Sattuneesta syystä viime vuonna aika läheisten ja ystävien kanssa oli kortilla. Tänä vuonna tahdonkin erityisesti panostaa ajan viettoon ja yhteydenpitoon läheisten ja ystävien kanssa. Tuoksuvatukka, Neiti A ja Pampale varokoon, tädillä on halipula. Eikä sisaruksetkaan ole turvassa. Kavereista puhumattakaan. Teitä on varoitettu.

Tästäkin kirjoitin jo vuosi sitten, mutta haluaisin saada luotua säännöllisen päiväkirjan kirjoittamisen rytmin ja rutiinin. Yleensä alan kirjoittaa päiväkirjaa voidessani henkisesti huonosti, kirjoittaminen on hyvä tapa sanoittaa ja siten käsitellä ahdistusta. Olen kuitenkin aina tuhonnut nuo päiväkirjat heti, kun olo on helpottanut ja tasaantunut. En ole halunnut muistella, kuinka paha olla sitä onkaan joskus ollut. Mutta joskus ajattelen, että voisi olla kiva voida palata niihin ihan tavallisiin tunnelmiin ja ajatuksiin.

Kävin vuoden viimeisenä päivä leikkauttamassa hiuksistani kymmenisen senttiä pois huonokuntoisten latvojen muodossa. Jäljelle jäi silti itseäni lainaten ”saatanallinen työmaa”, mutta olkoon näin toistaiseksi. Tänä vuonna voisin opetella tekemään hiuksilleni edes jotain. Taitoni hiustenlaitossa ovat parhaimmillaankin alkeelliset. Voisi parantaa sietokykyä, jos osaisi muutakin kuin perusponnarin ja valkkinutturan.

Haluaisin päästä muuttamaan kivaan asuntoon tänä vuonna. Nykyisestä asunnostani ei ole näiden 3,5 vuoden aikana muodostunut Kotia, ja muutenkin aikani on tullut kyseisessä asunnossa täyteen. Ideaalia olisi, jos uusi asunto löytyisi aika välillä toukokuu-heinäkuu, koska kesällä on keskimäärin kivempaa muuttaa kuin talvella.
Poikkeusvuosi vain korosti kuinka tärkeä asia asunto, joka tuntuu kodilta ja jossa on hyvä olla, todella on.

Haluaisin opetella tänä vuonna uusia taitoja, isoja tai pieniä. Neulomaan sukkia pyöröpuikoilla, kirjoneuleita, piirtämään, koristelemaan mielettömiä pikkuleipiä. Olen keskimäärin varsin huono opettelemaan uusia asioita, hermoni kärähtävät välittömästi, jos en ohjeen lukemisen tai katsomisen jälkeen välittömästi saa aikaan täydellistä jälkeä. Tämän takia jätän monesti kiinnostavia asioita kokeilematta ja tekemättä. Kymmenisen vuotta olen haaveillut kirjoneuleista, mutta en ole uskaltanut kokeilla, jos ei tulekaan täydellistä.

Toivoisin myös tänä vuonna löytäväni rohkeuden ottaa konkreettisia askeleita unelmieni toteuttamista kohti. Sitä, mitä ne ovat, en vielä tiedä. Ne askeleet siis. Unelmat ovat kyllä selvillä. Monia asia riippuu vielä monesta muusta asiasta, täytyy ensin odottaa ja katsoa, miten hommat lähtevät rullaamaan.

Kuten vuosi sitten, myös tänä vuonna haluan kirjoittaa enemmän. Sanat ja kirjoittaminen ovat minulle ehkä kaikkein rakkain harrastus, joten tänä vuonna haluan erityisesti panostaa niihin. Kirjoittaa, enkä vain suunnitella ja haaveilla kirjoittamisesta. Toistaiseksi alku ei ole vahva, tämän kirjoituksen piti ilmestyä jo heti vuoden vaihteessa. Noh, tuli pari muuttujaa.

Tällaisilla suunnitelmilla vuoteen 2021, vuoden päästä selviää, kuinka hyvin onnistun suunnitelmissani.

Kaksituhatta kaksikymmentä

Julkaistu tekijä Tiina

Vuoden vaihtuessa mietin aina, mitä toivon ja tahdon alkavalta vuodelta. Yleensä tämä tapahtuu vuoden vaihdetta edeltävällä ja seuraavalla viikolla, mutta tänä vuonna siihen meni koko tammikuu. Ehkä se johtuu siitä, että täytän tänä vuonna 30, ja se luo erilaisia paineita kuin ennemmin, mene ja tiedä. En tee varsinaisia uudenvuoden lupauksia, koska niillä on tapana painua unholaan viikossa tai kahdessa. Sen sijaan olen jo useana vuonna miettinyt, kuten jo totesinkin, että mitä tahtoisin ja toivoisin tulevana vuonna tapahtuvan ja tekeväni. Tämä lähestymistapa tuntuu lempeämmältä ja vähemmän ehdottomalta, jolloin näillä toiveilla on jopa mahdollisuus toteutua. Omalla kohdallani uuden vuoden lupaukset ovat usein niin ehdottomia, että jo ensimmäinen takaisku tai epäonnistuminen saa minut luovuttamaan asian suhteen. Tai sitten ne tosiaan unohtuvat ihan viimeistään tammikuun vaihtuessa helmikuuksi.

Olen tässä tammikuun aikana miettinyt asioita, joita haluaisin tehdä ja saavuttaa vuonna 2020. Listalle kertyi paljon asioita, mutta niitä kaikkia yhdistää perusajatus siitä, että tahdon tehdä enemmän tänä vuonna, en vain näennäistehdä tai mahdollistaa tekemistä ilman, että sitten kuitenkaan teen mitään (eli ostaa harrastusvälineitä ilman, että käyttää niitä).

Olen asettanut tavoitteekseni lukea ja/tai kuunnella vuonna 2020 52 kirjaa, eli keskimäärin kirja per viikko. Tällä hetkellä olen niin sanotusti aikataulussa, sillä kirja numero 5 on kohta luettuna. Toki olen tässä tilanteessa varmasti sen takia, että sairastelin lähes pari viikkoa, enkä jaksanut tehdä muuta kuin maata sängyssä ja kuunnella kirjoja.

Vuonna 2020 haluaisin saada myös jälleen liikunnan osaksi arkeani. Olen kärsinyt päänsärystä jo useamman vuoden, ja liikunta on sen myötä jäänyt, koska se on aina pahentanut särkyä. Nyt on kumminkin valoa tunnelin päässä ja apu toivottavasti lähellä, niin tahtoisin päästä taas liikkumaan. Aloittaminen on tietenkin ihan berberistä, ensimmäiset puoli vuotta liikunnan ilo on varmasti kaukana, mutta onneksi kuitenkin tiedän sen olevan vaivan arvoista.

Lisäksi haluaisin tehdä tänä vuonna enemmän asioita, joita en ole aikaisemmin koskaan tehnyt. Niin kuin vaikka käydä katsomassa yleisurheilua paikan päällä. Tai tehdä itse sosekeittoa. Yleisurheilua katson mielelläni telkkarista ja sosekeittoa olen kyllä syönyt, mutta paikan päällä en ole koskaan käynyt katsomassa yleisurheilua tai ole tehnyt sosekeittoa itse. On monta muutakin asiaa, joita en ole tehnyt ennen, mutta nuo kaksi nyt tulivat ensimmäisenä mieleen. Pointti lienee kumminkin se, että haluan tehdä asioita rohkeammin ja kokeilla, vaikka en voikaan olla varma onnistumisesta tai siitä, että tykkään jostain asiasta.

Vuonna 2020 haluan myös jatkaa ja kehittyä tavoitteessani olla mahdollisimman vastuullinen kuluttaja. Yritän parhaani mukaan ottaa selvää yrityksistä, joiden tuotteita ostan ja jätän ostamatta, mikäli yritys ei täytä asettamiani kriteereitä. Olen parhaani mukaan luopunut pikamuodin ostamisesta, ja olen siinä onnistunut varsin hyvin, täydellinen en tietenkään ole. Erään pikamuotiketjuksi laskettavan ketjun paidat ovat parhaita paitoja, joita olen tähän mennessä löytänyt, joten ostan niitä satunnaisesti. Mutta vanhimmat niistä ovat yli 10 vuotta vanhoja. Lähes 15, jos ihan rehellisiä ollaan.
Tavoitteeni on ostaa vähemmän, mutta laadukkaampaa ja muuttaa vaatekaappiani vastuullisempaan ja laadukkaampaan suuntaan luonnollisen poistuman kautta. Eli korvata vaatteet paremmilla vaihtoehdoilla sitä mukaan, kun nykyiset vaatteet tulevat tiensä päähän. Ja senkin jälkeen kierrättää vaatteet mahdollisimman hyvin ja/tai jatkojalostaa niitä itsekin. Lisäksi haluan oppia huoltamaan vaatteitani entistä paremmin ja vedä niitä ammattilaisten käsiteltäväksi, jotta niiden elinikä pitenisi mahdollisimman paljon. Tälläkin hetkellä minulla on yhdet kengät odottamassa suutarille pääsyä ja yksi takki odottaa, että etsisin ompelijan, joka vaihtaisi siihen vuorin.

Edellisen lisäksi haluan myös muuttaa muuta elämääni vastuullisemmaksi ja kestävämmäksi. Tänä vuonna olen ajatellut ottaa pääpainopisteikseni kierrättämisen ja ruokahävikin minimoinnin.
Kierrättäminen on varsinkin helpottunut nyt huomattavasti, kun taloyhtiömme jätekatoksen yhteyteen on tullut oma astia kierrätettävälle muoville. Muovinkeräys kyllä vähentää sekajätteen määrää huomattavasti, muovijätettä tulee ihan tuhottoman paljon ihan huomaamatta. Lisäksi ihan taloyhtiön naapurista löytyy Rinki ekopiste, josta löytyy keräysastia melkein kaikelle mahdolliselle. Juuri helpommaksi ei siis kierrättäminen voi tulla.
Ruokahävikin minimointi saattaakin olla sitten valitettavasti hankalampi tehtävä. Asun yksin, mutta josain syystä minussa asuu pieni suurperheen äiti, sillä en osaa tehdä ruokaa yhden ihmisen tarpeiksi, vaan sitä tulee aina vähintään viiden teini-ikäisen urheilijapojan tarpeiksi. Vaikka kuinka yritän, ruokaa tulee tehtyä aina ihan tuhottoman paljon. Ei sillä, minulla ei ole ongelmaa syödä yhtä ja samaa ruokaa montaa päivää putkeen, mutta kieltämättä se makkelåda alkaa maistua puulta neljäntenä päivänä. Ja aina jää se kummallinen jämä, joka muihin annoksiin lisättynä on liikaa, mutta yksin siitä ei tule kuin kiukkuiseksi.

Kirjoittaminen on minulle todella rakas harrastus, joten olenkin asettanut tavoitteekseni tälle vuodelle harrastaa sitä mahdollisimman paljon. Loppuvuodesta tämän pitäisi näkyä mahdollisimman monena blogipostauksena ja täyttyneinä muistikirjoina. Haluaisin myös elvyttää päiväkirjan kirjoittamisen, olen vuosien saatossa kirjoittanut päiväkirjaa useaankin otteeseen, aina silloin, kun on ollut rankkaa ja mieli matalalla. Kirjoittaminen on ollut hyvä keino sanallistaa ja siten purkaa sitä pahaa oloa. Sittemmin olen hävittänyt kaikki vanhat päiväkirjani, ne tekivät tehtävänsä, enkä ole halunnut tai halua palata niihin enää. Mutta haluaisin kirjoittaa sellaista päiväkirjaa, jota en halua hävittää, ja johon voisin palata vuosien tai vuosikymmenien päästä.

Ennen kaikkea toivon, että tästä vuodesta tulee hyvä.

Millaisia toiveita teillä on tälle vuodelle?