Kuukausi: helmikuu 2021

2021

Hetken mietin, kannattaako edes listata mitään toiveita ja tavoitteita uudelle vuodelle edellisen ollessa yhtä pyörremyrskyä pyörremyrskyn jälkeen. 2020 todisti, että mitä tahansa voi todella tapahtua. Eikä vuosi 2021 alkanut hyvissä merkeissä yhden parhaista ystävistäni kuollessa liikenneonnettomuudessa heti vuoden alkajaisiksi.

Mikään vuosi sitten miettimistäni asioista ei tainnut toteutua. Lähimmäksi taisin päästä lukutavoitettani, kun viime vuoden aikana luin tai kuuntelin 46 kirjaa.
Päätin kuitenkin rohkaista mieleni ja kirjata toiveita ja tavoitteita myös vuodelle 2021, koska yrittänyttä ei laiteta (Niin, laiteta minne? Sanonta, jota en ymmärrä).

Edelleen pidän tavoitteenani lukea tai kuunnella 52 kirjaa vuoden aikana. Viime vuonna jäin hiukan tuosta tavoitteesta, joten pidän 52 kirjaa hyvinkin realistisena tavoitteena. Tarkoitukseni on valmistua keväällä, joten loppuvuonna on sitten aikaa lukea kaikki ne kirjat, joita en ole voinut lukea opiskelujen aikana. Minulla on ollut henkinen lukko vapaa-ajalla lukemisessa, en ole pystynyt lukemaan, koska koko ajan on ollut tunne, että pitäisi lukea kouluun ja opiskeluun liittyviä kirjoja kaunokirjallisuuden sijaan. Jospa opintojen loppuunsaattaminen aukaisisi tuon lukon.

Sattuneesta syystä viime vuonna aika läheisten ja ystävien kanssa oli kortilla. Tänä vuonna tahdonkin erityisesti panostaa ajan viettoon ja yhteydenpitoon läheisten ja ystävien kanssa. Tuoksuvatukka, Neiti A ja Pampale varokoon, tädillä on halipula. Eikä sisaruksetkaan ole turvassa. Kavereista puhumattakaan. Teitä on varoitettu.

Tästäkin kirjoitin jo vuosi sitten, mutta haluaisin saada luotua säännöllisen päiväkirjan kirjoittamisen rytmin ja rutiinin. Yleensä alan kirjoittaa päiväkirjaa voidessani henkisesti huonosti, kirjoittaminen on hyvä tapa sanoittaa ja siten käsitellä ahdistusta. Olen kuitenkin aina tuhonnut nuo päiväkirjat heti, kun olo on helpottanut ja tasaantunut. En ole halunnut muistella, kuinka paha olla sitä onkaan joskus ollut. Mutta joskus ajattelen, että voisi olla kiva voida palata niihin ihan tavallisiin tunnelmiin ja ajatuksiin.

Kävin vuoden viimeisenä päivä leikkauttamassa hiuksistani kymmenisen senttiä pois huonokuntoisten latvojen muodossa. Jäljelle jäi silti itseäni lainaten ”saatanallinen työmaa”, mutta olkoon näin toistaiseksi. Tänä vuonna voisin opetella tekemään hiuksilleni edes jotain. Taitoni hiustenlaitossa ovat parhaimmillaankin alkeelliset. Voisi parantaa sietokykyä, jos osaisi muutakin kuin perusponnarin ja valkkinutturan.

Haluaisin päästä muuttamaan kivaan asuntoon tänä vuonna. Nykyisestä asunnostani ei ole näiden 3,5 vuoden aikana muodostunut Kotia, ja muutenkin aikani on tullut kyseisessä asunnossa täyteen. Ideaalia olisi, jos uusi asunto löytyisi aika välillä toukokuu-heinäkuu, koska kesällä on keskimäärin kivempaa muuttaa kuin talvella.
Poikkeusvuosi vain korosti kuinka tärkeä asia asunto, joka tuntuu kodilta ja jossa on hyvä olla, todella on.

Haluaisin opetella tänä vuonna uusia taitoja, isoja tai pieniä. Neulomaan sukkia pyöröpuikoilla, kirjoneuleita, piirtämään, koristelemaan mielettömiä pikkuleipiä. Olen keskimäärin varsin huono opettelemaan uusia asioita, hermoni kärähtävät välittömästi, jos en ohjeen lukemisen tai katsomisen jälkeen välittömästi saa aikaan täydellistä jälkeä. Tämän takia jätän monesti kiinnostavia asioita kokeilematta ja tekemättä. Kymmenisen vuotta olen haaveillut kirjoneuleista, mutta en ole uskaltanut kokeilla, jos ei tulekaan täydellistä.

Toivoisin myös tänä vuonna löytäväni rohkeuden ottaa konkreettisia askeleita unelmieni toteuttamista kohti. Sitä, mitä ne ovat, en vielä tiedä. Ne askeleet siis. Unelmat ovat kyllä selvillä. Monia asia riippuu vielä monesta muusta asiasta, täytyy ensin odottaa ja katsoa, miten hommat lähtevät rullaamaan.

Kuten vuosi sitten, myös tänä vuonna haluan kirjoittaa enemmän. Sanat ja kirjoittaminen ovat minulle ehkä kaikkein rakkain harrastus, joten tänä vuonna haluan erityisesti panostaa niihin. Kirjoittaa, enkä vain suunnitella ja haaveilla kirjoittamisesta. Toistaiseksi alku ei ole vahva, tämän kirjoituksen piti ilmestyä jo heti vuoden vaihteessa. Noh, tuli pari muuttujaa.

Tällaisilla suunnitelmilla vuoteen 2021, vuoden päästä selviää, kuinka hyvin onnistun suunnitelmissani.