Kuukausi: huhtikuu 2019

Julia Thurén – Kaikki rahasta

Minun piti lukea Julia Thurénin kirja Kaikki rahasta jo viime vuoden puolella heti sen ilmestyttyä, ihan viimeistään jouluna. No, aina elämä ei mene kuten suunnittelee ja pääsin kirjan kimppuun vasta tämän vuoden puolella. Odotus onneksi palkittiin, sillä Thurénin kirja on Loistava. Loistava, minä sanon. En oikein tiennyt mitä odottaa, sillä kirjan alaotsikko ”näin säästin kymppitonnin vuodessa” saattaa aiheuttaa erinäisiä tuntemuksia potentiaalisessa lukijassa. Niin itsessänikin, sillä kymppitonnin säästäminen vuodessa, kun verotettavat vuositulot ovat alle tuon kymppitonnin, tuntuu varsin utopistiselta.

Kirjaa lukiessani olisin halunnut lukea sen yhdeltä istumalta ahmien, mutta päädyin kuitenkin lukemaan sen hitaammin nautiskellen ja samalla kirjan herättämiä ajatuksia pohdiskellen. Oikein onnistunut strategia sekin.

Pidin kovasti kirjan jutustelevasta kirjoitustyylistä, tiedän sen aavistuksen häirinneen joitakin lukijoita, mutta itse pidin siitä kovasti. Raha-asiat ovat sellaisia, että kovin asiallisesta tekstistä tulee helposti vähän saarnaavaa ja kuivahkoa. Enkä nyt ollenkaan sano, etteikö Kaikki rahasta ole asiallista tekstiä, mutta kyllä te fiksuina ihmisinä ymmärrätte, mitä tarkoitan.
Kirjan jutustelevan kirjoitustyylin vuoksi kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, kuin juttelisi asiasta ystävän kanssa ilman tunnetta siitä, että pitäisi olla parempi tai toimia fiksummin. Kunhan vain kasuaalisti juttelisi ystävän kanssa ehkä lasillisen äärellä. Ja kun olo on kuin jutustelisi ystävän kanssa, sitä on usein paljon vastaanottavaisempi kuin jos kokisi olevansa hiukan liian täydellisen(lue:syyllistävän) luennon kohteena.

Kirjassa ei anneta syvällisiä tietoja kaikesta mahdollisesta laskukaavoineen, vaan perusajatukset yksinkertaisilla esimerkeillä höystettynä. Ja juuri se on kirjan vahvuus. Kirja antaa peruskäsityksen, pistää miettimään ja herättää kiinnostuksen. Syvällisemmän ja yksityiskohtaisemman tiedon voi sitten hankkia muista kirjoita, joita niitäkin löytyy monen monta oikein oivaa.

Minun tekisi mieli suositella kirjaa jokaiselle vastaantulijalle ja ostaa tämä kaikille ystävilleni mikä-ikinä-merkkipaalu-tulee-ensimmäisenä-lahjaksi. Toisaalta hiukan pelkään, että tulisin siinä samalla vihjailleeksi että toisen rahankäytössä olisi jotain vikaa.

Kirjan tiimoilta Thurénilla on myös podcast nimeltä Melkein kaikki rahasta, jossa hän keskustelee viikoittain vaihtuvan vieraan kanssa erilaisista rahaan liittyvistä tilanteista ja ilmiöistä. Podcastin löydät mm. Yle Areenasta ja Spotifysta.  Podcastiin ei valitettavasti näillä näkymin tule toviin uusia jaksoja Thurenin jäätyä äitiyslomalle, mutta jaksoissa riittää silti kuunneltavaa useaksi toviksi.

Oletko sinä lukenut Thurénin kirjaa tai kuunnellut Melkein Kaikki Rahasta -podcastia?

 

Tavara. Materia. Paljon. Liikaa.

Minulla on liikaa tavaraa. Piste. End of Story.

Joskus saatan heittää asian vitsiksi ja kuitata asian sanomalla, ettei minulla ole liikaa tavaraa vaan liian vähän tilaa. (Kirjojen kohdalla tämä kuitenkin pitää paikkansa, ei ole liikaa kirjoja on vain liian vähän kirjahyllyjä.) Totuus kuitenkin on, että tavaraa on liikaa. Ja tavaramäärä on alkanut ahdistaa minua. Uskomatonta, mutta totta. Perhepiirissä minulla on maine hamsterina, keräilijänä ja jonkin sortin materialistina.

Tavaraahan on helppo hankkia, liiankin helppo. Sitä on tarjolla joka puolella. Se on halpaa, liiankin halpaa. Ja ainahan voi ostaa tavaraa, jota ei tarvitse, rahalla, jota ei oikeasti ole, jos mainoksia on uskominen.

Tavara on aikaisemmin edustanut minulle jonkinlaista turvallisuutta ja hyvää mieltä. Olin oppinut, että aina, jos on paha mieli tai ahdistaa, voi ostaa itselleen paremman mielen. Ostoksen ei ole tarvinnut olla suuri, akkainlehti, kynsilakka, kirja… Pienetkin asiat toimivat, kunhan voi ostaa itselleen jotain uutta ja kivaa. Joten tavaraa on kertynyt pieneen asuntoon varsin paljon. Ihan liikaa, ei ole kunnolla tilaa hengittää.

Silti luopuminen on tuntunut vaikealta.

Olen käsillätekijä ja askartelija, joten hyvin usein huomaan ajattelevani ”tästä voisi vielä tehdä jotain” tai ”tätä voidaan vielä tarvita”. Tiedä sitten, onko tuo ajatusmalli sisäsyntyinen vai vain äidiltä opittu, sillä äitini on aivan samanlainen. Joten nurkkani pursuavat ihan ”normaalien” asioiden lisäksi kaikenlaista epämääräistä roinaa, jolla ei ole minkäännäköistä funktiota, odottamassa inspiraatiota ja sitä hetkeä, kun ihan oikeasti alan toteuttaa kaikkia jo olemassa olevia ideoita.

38-neliöisestä yksiöstäni löytyy monen ihmisen tarpeiksi lankaa, kirjoja, elokuvia, lehtiä, astioita, suihkusaippuaa, muistikirjoja, lakanoita (paitsi aluslakanoita). Ainoastaan vaatteita minulla on niin vähän, että niitä ei meinaa oikein olla omiksikaan tarpeiksi. Toki suurin syy taitaa olla se, että lähes kaikki vaatteistani ovat niin loppuun kulutettuja, ettei niitä enää oikein kehtaisi pitää julkisilla paikoilla.

Liiasta tavarasta luopuminen ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaista, tai sitten vain teen asiasta liian monimutkaista. Marie Kondo ilmeisesti vain heittäisi iloa tuottamattomat tavarat roskin enempiä miettimättä, mutta mielestäni niin ei vain voi tehdä. Tai tietenkin voi, mutta se, kuinka järkevää se on, on sitten eri asia.

Haluaisin välttää tavaroiden roskiin heittämistä viimeiseen asti. Sisäinen viherpiipertäjäni ja maailmanparantajani sekä maailmantuskani irvistävät ajatukselle, että heittäisi tavaraa vain roskiin. Mutta samalla kaikkien poistettavien tavaroiden uudelleensijoituspaikka ei ole aivan yksiselitteisesti selvillä. Rahanarvoiset ehjät ja käyttökelpoiset on tietenkin helppo laittaa myyntiin, ne on myös helppo lahjoittaa parempaan käyttötarkoitukseen esimerkiksi Hope Ry:lle. Rikkinäiset ja roskat tietenkin roskiin. kierrätettävät asianmukaisiin keräyslaatikoihin.
Mutta entä sitten ne tavarat, joiden kohtalo ja loppusijoituspaikka on hankalammin päätettävissä? Esimerkiksi ne vaatteet, joissa on elastaania ja jotka eivät siten kelpaa kierrätyspuuvillan materiaaliksi. Mitä niille pitäisi tehdä? No, periaatteessa heittää roskiin poltettavaksi. Se ei tunnu oikealta tai järkevältä, mutta niin se vain menee.

Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, mikä määrä tavaraa on minulle sopivasti. Toistaiseksi olen päässyt vain siihen tulokseen, että nykyinen määrä on liikaa. Sopiva määrä löytynee jossain vaiheessa vähennysprojektin aikana, ja se varmasti riippuu asuinneliöistäkin.

Olen siis aloittamassa tavaroiden vähennysprojektin, tavoitteena on, että kun muutan tästä asunnosta seuraavaan, mukaan lähtee vain sellaisia tavaroita, jotka todella haluan säilyttää ja joille on ihan oikeasti käyttöä. Ja koska seuraavakin asuntoni tulee olemaan vuokra-asunto, niin on tietenkin sitä parempi, mitä pienempään asuntoon tavaroideni kanssa mahdun. En kuitenkaan ota paineita siitä, että minun olisi jotenkin pakko luopua X määrästä tavaraa. Minulla ei esimerkiksi pienintäkään halua kirjoistani, saan niistä valtavasti iloa ja pidän siitä, että voin hetkenä minä hyvänsä ottaa hyllystäni sen hetkiseen fiilikseen sopivaa lukemista. Enkä tiedä, miten mielekästä olisi vaikka myydä lankoja pois, sillä kuitenkin neulon paljon, joten niitä on mielestäni järkevintä vähentää neulomalla, ei myymällä/antamalla pois. Vaatteita voisi kyllä jälleen karsia, vaikka niitä ei paljoa olekaan. Huomaan käyttäväni aina samoja vaatteita, jotka kiertävät päältä pyykkiin, eivätkä juuri ehdi oleilla vaatekaapissa ja samalla on vaatteita, jotka eivät vain päädy päälle enää. Kiertoon siis, todennäköisesti vien niitä Hope Ry:lle, kuten tein viimekesänäkin.

Onko teillä ollut tai menossa parasta aikaa tavaranvähennysprojekteja?