Koronteenipeitto

Ai mitäkö tein koronteenin aikana? Virkkasin peiton.

Aloitin peiton pian sen jälkeen, kun Covid-19 rysähti kunnolla päälle ja poikkeusolot olivat alkaneet. Mielen myllertäessä ja täyttyessä ahdistuksesta, huolesta ja epätietoisuudesta kaipasin jotain tuttua, turvallista ja yksinkertaista tekemistä käsille.

Minulla oli kyllä suuret suunnitelmat, kuinka tekisin sitä, tätä ja tuota, kaikki megalomaaniset projektit, jotka olivat kummitelleet mielen perukoilla jo pitkään. Todellisuudessa en saanut tehtyä yhtään mitään, paitsi tuijotettua ahdistuneena telkkaria ja tyhjennettyä digiboksia sinne kertyneistä ohjelmista. Toisaalta lepo tuli myös tarpeeseen, olin alkuvuodesta aivan poikki, suoraan sanottuna palanut aivan loppuun.

Peiton virkkaamisen monotonisuus oli täydellistä lepoa mielelle antaen sille mahdollisuuden palautumiseen sukanneulomisenkin ollessa liian monimutkaista ja vaativaa.

Peitto on virkattu Novitan 7 Veljestä -langasta, kaivauduin varastoihini keskellä yötä heitellen kasaan kaikki vähänkään yhteensopivan väriset kerät. Sen jälkeen meinasi iskeä kriisi, kun en löytänyt ainoaa sopivan kokoista virkkuukoukkuani (sittemmin olen viisastuneena ostanut kaksi lisää). Joskus kahden jälkeen yöllä löysin koukun mitä epätodennäköisimmästä paikasta: penaalista, jossa säilytän virkkuukoukkujani.

Peitto on kooltaan noin 200×145 cm, ja se painaa 2906 grammaa. Se on siis mukavan painava, jolloin sen alla on kiva köllötellä. Pidän painavista peitoista, ja talvisin nukunkin valtavan peittokasan alla.

Peitossa on kaikkiaan 19 eri väriä, eniten peruskeltaista, jota minulla oli kolme kerää. Muita värejä olikin sitten kerä tai kaksi. Jos en vallan erehdy, niin mitkään värit eivät ole kahta kertaa vierekkäin, minkä toteuttaminen ei varsinaisesti ollut vaikeaa. Aivan peiton lopussa taisin vaihtaa parin värin paikkaa, ettei mikään väripari toistuisi, kun en halunnut ottaa peittoon uutta väriä enkä aloittaa enää uutta kerää.
Vanhimmat peiton langoista ovat jo yli vuosikymmenen takaa ja kerien välillä oli kyllä valtavasti laatueroja. Joidenkin kerien lanka oli huomattavasti ohuempaa kuin muiden ja joissain lanka oli niin pehmeää ja löperöä, että ryhdikkäästä virkkuusta saattoi vain unelmoida.

Olen jotenkin syvästi mieltynyt tällaisiin isoihin aivottomiin projekteihin, joissa saa vain virkata tai neuloa menemään, eikä tarvitse miettiä ja laskea, että koska tapahtuu ja mitä. Tällaisissa projekteissa saa vain antaa käsien tehdä juttuaan ja mielen virrata vapaasti. Monet ongelmat ovat ratkenneet ja uudet ideat syntyneet tällaisten projektien äärellä. Seuraavat ovat jo suunniteltuina, ei tarvitse kuin luoda silmukat ja antaa mennä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *